Samlinkin aamiaisseminaarit – AV-tuotanto ja videotallenne samassa paketissa

aamiaisseminaari

Aamiaisseminaari, jossa sali on tärkein

Samlink järjestää säännöllisesti aamiaisseminaareja asiakkailleen. Solid Stream on ollut jo parin vuoden ajan mukana huolehtimassa siitä, että seminaari toimii teknisesti paikan päällä – ja että tilaisuudesta syntyy laadukas videotallenne myöhempää käyttöä varten.

Samlinkin aamiaisseminaarit on suunnattu ennen kaikkea paikan päällä olevalle yleisölle. Tavoitteena on, että asiakkaat saavat rauhassa keskittyä sisältöön ja kohtaamisiin – ilman teknistä säätöä.

Solid Stream on ollut mukana jo useissa aamiaisseminaareissa yhdessä Samlinkin ja viestintätoimisto Kumppanian kanssa. Meidän roolimme on varmistaa, että tapahtuma toimii teknisesti alusta loppuun.

Kun AV-tuotanto on ulkoistettu, tapahtuman järjestäjän ei tarvitse miettiä, riittääkö tekniikka tai osaaminen.

AV-tuotanto paikan päällä

Kun AV-tuotanto on ulkoistettu, tapahtuman järjestäjän ei tarvitse miettiä, riittääkö tekniikka tai osaaminen.

Me huolehdimme muun muassa siitä, että:

  • äänentoisto on selkeä ja riittävä koko tilaan

  • käytössä on sopiva määrä mikrofoneja (esim. headsetit puhujille)

  • puhujat mikitetään ajoissa ja testataan etukäteen

  • esitykset ovat oikealla koneella ja näkyvät oikein näytöillä

  • näytöille ajetaan countdown kello tapahtuman alkuun sekä tauko-ruudut

  • taustalla soi tunnelmaan sopiva musiikki, kun lavalla ei ole ohjelmaa

Samlinkin väki voi keskittyä sisältöön – me varmistamme, että tekniikka pysyy huomaamattomasti taustalla, mutta toimii varmasti.

Livelähetyksen kaltainen tallenne ilman striimausta

Samlinkin aamiaisseminaarit eivät ole livestriimejä. Tapahtuma toteutetaan paikan päälle tuleville, mutta samalla siitä tehdään monikameratallenne myöhempää käyttöä varten.

Toteutus on teknisesti hyvin lähellä livelähetystä:

  • kuva ja ääni miksataan livenä useammasta kamerasta

  • lopputuloksena syntyy valmiiksi rytmitetty videotallenne

  • samasta materiaalista voidaan leikata lyhyitä nostoja ja someklippejä

Tämä malli sopii erityisen hyvin tilaisuuksiin, joissa läsnäolijat ovat tärkein yleisö, mutta sisällölle halutaan lisää elinkaarta tallenteiden kautta.

Milloin tällainen malli toimii?

AV-tuotanto + videotallenne ilman striimausta on hyvä ratkaisu, kun:

  • tilaisuus on suunnattu ensisijaisesti läsnä olevalle yleisölle

  • tapahtuma halutaan hoitaa “varmalla otteella” ilman teknisiä yllätyksiä

  • sisällöstä halutaan talteen kokonaisuus ja poimintoja myöhempään käyttöön

Jos suunnittelet aamiaissemininaaria, asiakastilaisuutta tai sisäistä tapahtumaa, johon kaipaat varmaa AV-toteutusta ja tallennetta – autamme mielellämme.

Haluatko tulla tutustumaan studioomme tai keskustelemaan tulevasta tapahtumastasi? Ota yhteyttä – autamme suunnittelemaan ja toteuttamaan onnistuneen tuotannon.

Studion lisäksi toteutamme tuotantoja myös ympäri Suomen.

Solid Stream Oy

📍 Höyläämötie 12, 2.krs, 00380, Helsinki

📧 info@solidstream.fi

📞 +358 44 2716862

fiSuomi