Juhannus ihan Jarrena

Aurinko paistaa puolittain auki jääneiden sälekaihtimien läpi suoraan suuhuni ja saa minut havahtumaan. Vesihanan avaamisen tuoma välitön raikkauden tunne jatkuu miellyttävän viipyilevästi – kulauttaessani viimeisen tilkan tiskipöydällä majailleesta lasistani. Joku kuvakin siinä taisi olla.

Askeleeni vievät minut lähimmän vaatemuodostelman luokse, josta päälleni valikoituu päivän muotipläjäys – käytännöllisyyttä unohtamatta. Nappaan ajatuksistani yhden kiinni ja seuraan sitä rappukäytävän oven läpi vilkkaalle Mannerheimintielle.

Katsellessani ympärilleni huomaan, että kesä on tosiaan saapunut kaupunkiin. Sukat sandaaleissa vai sandaalit sukissa tuumailtuani laitan vasenta oikean eteen.

Pian kaupungin pulssi muuntautuu rentouttavaan tunnelmaan lintujen säestämänä. Olen saapunut Keskuspuistoon. Määrittämättömän ajan kuluttua löydän itseni toistamiseen kaupunkimiljööstä, mutta tällä kertaa – en ole kotoympäristössäni.

Lukuisien askeleiden saattelemana olen päätynyt Konalaan, jossa koitan etsiä suojaa paahtavalta keskipäivän auringolta. Löydettyäni sopivan paikan, huomaan kauhukseni älykelloni näytöllä jotain tahmeaa. Voihan mahla! Lähden etsimään pikaista puhdistusratkaisua ja löydän mystisen oven, joka johtaa jonkinnäköiseen toimistoon.

– Kop! Kop!

– Hei! Mikä meininki? Voinko olla avuksi? Tuttavallinen ääni kajahtaa korvarumpuuni.

– Ky…kyllä voitte hyvä herra. Minulla on nimittäin kellossani tahra. Enkä tiedä paljonko minulla on aikaa?

– Ookkei, no eiköhän meillä täällä ole joku puhdistusliina. Käy peremmälle.

Astun sisään ja huomaan olevani jonkunnäköisessä toimistossa. Erilaiset piipittävät laitteet ympäröivät minut yrittäessäni tutkailla nykyhetken tilaa.

– Noin, nyt on puhdasta. Keitetäänkö kahvit?

– Kiitos, ei minua varten tartte! Mieleni kyllä tekisi kahvia, mutta minut on ilmeisesti ohjelmoitu vastaamaan näin.

– Juon itsekin. Ei tästä ole vaivaa.

Huh, onneksi hän ymmärtää, mistä on kyse ja keittää silti. Kahvin iloisesti poristessa muodostan mielepiteeni paikasta ja kysäisen:

– Mitäs täällä toimistolla oikeen tehdään?

– Teemme striimituotantoja.

– Hmm… ok, okei, en tiedäkään niistä mitään…

– Joo se on aika moniulotteinen homma, mutta olemme tehneet sitä jo niin kauan, että rupee luonnistumaan.

– Kiitos kahvista ja voisitteko näyttää miten pääsen lähimmälle jalkakäytävälle?

– Okei.

Olen taas menossa ja matka jatkuu. Seuraavaksi on aika etsiä sopiva sijainti juhannuksen vietolle. Etenen hitaasti, mutta epävarmasti suuntaan, johon nenäni näyttää…

– Hmm… mitäs täällä on? Täällähän on juhannusparatiisi!

On aika laittaa levyksi ja nauttia juhannuksen antimista.

– Kukas se tuolta tulee kamera kädessä…

fiSuomi